Digitaaliset kuilut vaikuttavat nuorten elämään ja yhteiskuntaan

 

Nuoren aktiivisin seuralainen kulkee kourassa.

Digitaalinen kuilu on yhteiskunnan näkymätön uhka

Blogissaan nuorten digitaalisen syrjäytymisen ehkäisemisestä Kaarakainen (2022) toteaa, että kansallinen tietopohja nuorten tosiasiallisista digitaalisista valmiuksista on heikko. Koronavuodet paljastivat jakolinjoja, joita ei ollut aiemmin havaittu (Kaihlanen  ym. 2021). Itsekin etäopettajana toimiessani törmäsin siihen, että toimiminen digitaalisessa ympäristössä oli monille nuorille vaikeaa. Oma kokemukseni vahvistaa sekä van Dijkin (2012 ja 2019) että Goedhard, Kattouw & Deddingin (2019) tutkimustuloksia digitaalisista kuiluista. Ilmiöt ovat hyvin samanlaisia Alankomaissa ja Suomessa. Keskustelut eri puolilla Eurooppaa toimivien opettajakollegoiden kanssa vahvistavat käsitystä siitä, että tämä ilmiö on yleinen ja laaja.

Etäopetusaikana havaitsin, että nuoret, joilla ei ollut näkyviä oppimistavoitteita, saattoivat kyllä viettää pitkiä aikoja internetissä, mutta he käyttivät sen hakien itselleen mieluummin elämyksiä ja viihdettä kuin varsinaista oppia ja tietoa.

  

Digitaalisten kuilujen vaikutus nuorten elämään ja tulevaisuuteen

Kaarakainen vahvistaa omaa havaintoani myös siitä, että digitaalinen eriarvoisuus on kasautuvaa. Kyse ei ole pelkästään taloudellisista kuiluista, jotka tuottavat eroja tarjolla olevien laitteistojen kunnossa, käytettävyydessä ja toimivuudessa, vaan monenlaisista haasteista taidoissa ja oppimiskokemuksissa. Omassa opettajantyössäni olen nähnyt Kaarakaisen raportoiman ilmiön: Taitojen ja kognitiivisten valmiuksien puute yhdellä osa-alueella lisää osaamisen ja sitoutumisen ongelmien todennäköisyyttä myös muilla oppimisen ja digitaalisuuden osa-alueilla. Kuilu syvenee ja levenee nopeasti, kun puutteellinen osaaminen koko ajan vähentää digitaalisten teknologioiden ja palveluiden käyttöä. Tällöin yksilöllä ei ole samanlaista mahdollisuutta ylipäätään hyötyä siitä elämässään.

Opeta lapsi lukemaan.

Digitaalisen informaatiolukutaidon perusta on perinteisessä lukutaidossa

Peruslukutaito ja kielelliset valmiudet rakentavat pohjan digitaaliselle informaatiolukutaidolle. Ilman riittävää yleissivistystä ja elämänhallintataitoja koukuttava kännykkäpelimaailma ja sosiaalisen median addiktoivat alustat ottavat hallinnan nuoren elämässä.  Digitaalinen kuilu syvenee sitä mukaa, kun matalalle koulutustasolle jääneet nuoret väistävät koulutuksellisia haasteita pakenemalla helposti tarjolla olevaan digitaaliseen ajanvietteeseen. Addiktoivat sovellukset vievät huomaamatta paljon aikaa vuorokauden tehokkaimmista työskentelytunneista ja voivat lopulta myös kaventaa ajattelukykyä, jolloin uusien asioiden ja toimintojen oppiminen on entistäkin haasteellisempaa. 

Näin syntyy käyttökuilu, jota van Dijk ym. (2012 ja 2019) ovat tutkineet.  Tuolloin tutkituista 31:stä verkkosovelluksesta 15 oli luokiteltu hyötykäyttöön, 6 viihteellisiksi ja 10 neutraaleiksi arkielämän sovelluksiksi.  He havaitsivat matalan koulutuksen omaavien henkilöiden käyttävän huomattavasti enemmän viihde- kuin vakaviin tarkoituksiin kehitettyjä sovelluksia, kun taas  korkeasti koulutettujen kohdalla tilanne oli päinvastainen. 

Digitaalisia kuiluja ja syrjintää voi olla myös sukupuolten välillä

Käytännön opettajakokemukseni jossain määrin vahvistaa tutkimushavaintoja sukupuolieroista. Voi jopa väittää, että joissakin tapauksissa tyttöjen ja poikien välinen ero on pikemminkin kasvamassa kuin pienenemässä sekä sovellusten käytössä että ylipäätään tavassa toimia digitaalisessa ympäristössä. Toisaalta on olemassa alustoja ja nettiyhteisöjä, joissa tätä eroa ei juuri näy ja toisaalta taas on vahvasti sukupuolittuneita varsinkin peliyhteisöjä. Esimerkkinä kärjistymisestä on mm. kohu Alan Wake 2 -pelihahmosta Saga Anderson, jota näyttelee musta nainen. ”Kun tuohtuneet pelaajat saivat selville, että pelitalot tekevät yhteistyötä inklusiivisuutta eli yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä ajavan konsulttiyhtiön kanssa, salaliittoteoria oli valmis. Se menee käytännössä näin: Sweet Baby on soluttautunut pelialalle tavoitteenaan ajaa niin kutsuttua woke-agendaa ja siinä sivussa pilata valkoisten miesten pelit.” (YLE 15.3.2024)

Peliohjain

Kaarakainen (2022) kiinnittää huomiota myös suomalaisen koulutusjärjestelmän sukupuolittuneisiin  koulutusvalintoihin, jotka lisäävät eroja tyttöjen ja poikien välillä. Opettajien sekä näkyvillä että piiloasenteilla on siinä suuri merkitys.

Teknofobia ja kännykän käyttöliittymät

Matkapuhelinvalmistajat ovat panostaneet helppokäyttöisyyteen ja koukuttavuuteen laitevalmistuksessa. Goedhart, Kattouw ja Dedding (2019) havaitsivat tutkiessaan hollantilaisia maahanmuuttajaäitejä, että alhainen koulutustaso lisäsi tietokoneen ja muiden digitaalisten laitteiden kuin kännyköiden käyttöpelkoa. Saman ilmiön olen nähnyt myös suomalaisessa peruskoulussa joidenkin oppilaiden - tyttöjen ehkä hieman poikia useammin -  pyrkimyksenä käyttää kaikissa digitaalisissa oppimistehtävissä mieluummin puhelinta kuin tietokonetta. Jopa tabletit ovat olleet eräille haaste. Teknofobia ei ole aivan vieras tunne myöskään monille opettajille.

Teknofobia voi jarruttaa oppimista sekä sovellusten ja laitteiden käyttöä.

Digitaalinen osaaminen lisää kykyä valita tarjolla olevista vaihtoehdoista itselleen kulloinkin hyödyllisimmät. (Goedhart, N. S., Kattouw, R. & Dedding, C. 2019; Kaihlanen ym. 2021.) 
Vuosi 2020 on ollut yllättävä käännekohta sovellusten välisessä kamppailussa suosiosta.  Kilpailu eri videosovellusten ja -alustojen välillä on entisestään kiihtynyt. Van Dijk ym. (2012 ja 2019) raportoivat, että nuoret (16-35-vuotiaat) käyttivät huomattavasti enemmän sosiaalisia verkostoja, varsinkin musiikki- ja videotiedostojen lataamista, chattailua sekä pelaamista ja ilmaista surffailua netissä.  Saman pani merkille myös kiinalainen teknologiayhtiö ByteDance alkaessaan vuonna 2011 kehittää lyhytvideosovellusta, josta tuli tuntemamme suosittu ja kiistanalainen TikTok. Sovelluksen suosion on mahdollistanut matkapuhelinten käyttöliittymien muuttuminen merkittävästi helpommiksi.
Videosovellusten valinnassa sekä käytössä laaja ja monipuolinen digitaalinen osaaminen ratkaisee. Nuorille suunnattuja helppokäyttöisiä ja nopeasti addiktoivia sovelluksia on kehitetty erittäin tehokkaasti varsinkin puhelimille. Voittajia ovat sellaiset alustantarjoajat, joilla on riittävä taloudellinen resurssi siihen panostamiseen. Kun EU:n sisällä ei ole yhtään omaa alustajättiä, tulot ja hyöty suosittujen sovellusalustojen käytöstä päätyvät lähinnä joko USA:n Metaan, Googleen, Elon Muskille (X), Snap Inc:lle tai kiinalaiseen ByteDanceen (TikTok). 
Digitaalista osaamista on myös kyky itse hallita omaa alustojen käyttöään sen sijaan, että alustan tarjoaja addiktoivalla sisällöllään hallitsee sen käyttäjää. 

Mediakasvatuksen tulisikin alkaa jo varhaiskasvatuksesta ennen kuin lapsen ja nuoren aivot ovat ehtineet addiktoitua ja muovautua elämään pääsääntöisesti kännymaailmassa.

Varhaiskasvatukseen kohdistuvat säästöpaineet ja henkilöstöpula synnyttävät myös kasvavaa digitaalista kuilua yhteiskunnassa, jolloin ehkä epäeettisestikin toimivat kaupalliset alustantarjoajat ottavat kasvattajan paikan. 

Koronakriisi lisäsi myös digitaalisia kuiluja ja polarisaatiota 

Koronakriisi on ollut eräänlainen vedenjakaja, jonka aikana ja jälkeen digitaalinen kuilu on selvästi voimistunut. Se on lisännyt sekä syrjäytymistä että polarisaatiota yhteiskunnassa.
Kaihlanen ym. (2021) havaitsivat, että digitaaliset etäpalvelut eivät taipuneet monimutkaisten asioiden hoitamiseen, eikä niiden koettu vastaavan fyysistä, vuorovaikutuksellista palvelukokemusta. Kun mietin, mitä kaikkea disinformaatiota koronan tiimoilta olen verkossa nähnyt, herää kysymys, miten suuri osa siitä mahdollistui juuri siksi, että luotettava tutkimustieto oli vaikeammin saavutettavissa.

Etäopetusjakson vaikutukset näkyvät edelleen sekä koulutuksessa että nuorten hyvinvoinnin heikkenemisenä. Mielenterveysongelmien, ahdistuksen ja masennuksen on havaittu lisääntyneen eikä terveydenhoito ole kyennyt vastaamaan kasvaneeseen haasteeseen riittävän tehokkaasti. Jotta nuori voisi hyötyä tarjolla olevista digitaalisista palveluista, hänellä olisi oltava riittävästi henkilökohtaista osaamista ja ennen kaikkea omia voimavaroja niiden etsimiseen ja käyttämiseen. Lisähaasteen ja vaaran on tuonut mm. TikTokin algoritmi, jonka on havaittu nopeasti alkavan syöttää mm. mielenterveysongelmia lisäävää materiaalia, jos sieltä hakee aiheeseen liittyvää sisältöä. 

M

Miten voimme torjua digitaalista eriarvoisuutta ja lisätä digiosallisuutta? 

Se, että yksilöt ja eri ryhmät yhteiskunnassa eivät käytä internetiä samalla tavalla, on johtanut uudenlaisiin syrjäytymisen muotoihin. Kaarakainen ehdottaa, että varsinaisten ulkoa määriteltyjen digitaitojen opettamisen sijaan tulisi keskittyä nuoren kokonaistilanteen hahmottamiseen ja haltuunottoon sekä digitaalisten palveluiden hyödyntämiseen ja omista oikeuksista kiinnipitämiseen liittyvään käytännön tukeen. Tämän toimintamallin tulee jalkautua koko oppivelvollisuusaikaan alkaen jo varhaiskasvatuksesta ja ulottua yhtä lailla vähemmistöihin, kuten esim. vammaisiin ja maahanmuuttajiin. Mietinnöt ja tutkimukset ovat tärkeitä, mutta vaikuttavat vasta silloin, kun johtopäätökset niistä muuttuvat toimenpiteiksi käytännössä.

Opetuksen järjestäjien ja päättäjien on ymmärrettävä, miten merkittävä vaikutus digiosallisuudella on yhteiskunnassa. (Hänninen ym. 2021.) Nuori voi alkaa rakentaa tulevaisuuttaan osallistuvana ja tuottavana yhteiskunnan jäsenenä vasta, kun hänen kokemuksensa omasta osallisuudestaan, merkityksellisyydestään ja turvallisuudestaan henkilökohtaisessa elämässä on riittävän vahva. (Kaarakainen 2022.) Kaikkien nuorten pitäminen mukana on myös ratkaiseva osa kansakunnan kokonaisresilienssiä kriisiytyvässä maailmassa. 

Ellei haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä oteta aktiivisin toimin mukaan, se johtaa niiden poissulkemiseen ja syrjäytymiseen. Sillä voi olla arvaamattomia seurauksia. 
 
Lähteet:

van Deursen, A. & van Dijk, J. 2019. The first-level shifts from inequalities in physical access to inequalities in material access. New media & society 2. Saatavissa: https://research.utwente.nl/en/publications/the-first-level-digital-divide-shifts-from-inequalities-in-physic [viitattu 21.3.2024].

van Dijk, J. 2012. The Evolution of the Digital Divide. The Digital Divide turns to Ineguality of Skills and Usage. Teoksessa Bus, J. ym. (toim.)Saatavissa: https://www.utwente.nl/en/bms/vandijk/news/The%20Evolution%20of%20the%20Digital%20Divide/Evolution%20of%20the%20Digital%20Divide%20Digital%20Enlightment%20Yearbook%202012.pdf [viitattu 21.3.2024]

 

Goedhart, N. S., Kattouw, R. & Dedding, C. 2019. "Just having a computer doesn´t make sense": The digital divide from the perspective of mothers with a low socio-economical position. Saatavissa: https://research.vu.nl/en/publications/just-having-a-computer-doesnt-make-sense-the-digital-divide-from- [viitattu 21.3.2024]

Hänninen ym. 2021. Digiosallisuuden käsite ja keskeiset osa-alueet. Digiosallisuus Suomessa -hankkeen väliraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan sarja 2021: 25. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-287-9 [viitattu 21.3.2024].

Kaarakainen, M.-T. 2022. Digitaalisen syrjäytymisen ehkäiseminen osaksi nuorten kohtaamista. Verke. WWW-dokumentti. Julkaistu 21.3.2022. Saatavissa: https://www.verke.org/blogit/digitaalisen-syrjaytymisen-ehkaiseminen-osaksi-nuorten-kohtaamista/ [viitattu 21.3.2024].

Kaihlanen, A., Virtanen, L., Valkonen, P., Kilpinen, J., Hietapakka, L., Buchert, U., Hörhammer, I., Isola, A-M., Laukka, E., Kouvonen, A., Kujala, S. & Heponiemi, T. 2021. Haavoittuvat ryhmät etäpalvelujen käyttäjinä – kokemuksia COVID-19-epidemian ajalta. Tutkimuksesta tiiviisti 33/2021. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-687-9 [viitattu 21.3.2024].

Koukussa. Saatavissa: https://suomenkuvalehti.fi/paajutut/kiinalainen-yritys-kehitti-tiktokin-jotta-ihmisilla-ei-enaa-koskaan-olisi-tylsaa-se-onnistui-siina-taydellisesti/ [viitattu 21.3.2024]

Masentava sovellus.11.11.2023 Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20059318 [viitattu 22.3.2024]

Peliyhteisö tuohtui mustasta naishahmosta suomalaispelissä ja synnytti salaliittoteorian, josta kiinnostui myös Elon Musk. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20079270 [viitattu 21.3.2024] 

Digitaaliset maahanmuuttajat diginatiivien oppaina?

 

Mediakasvatus ei ole metodologiaa, vaan kokonaisvaltaista 
ihmisyyden, elämän ja ympäristön havainnointitaitoa. 

Digi"mamu" opettaja neuvomassa digi"natiivia" oppilasta.

Keskustelujen vastakkainasettelun lisääntyminen Suomessa vuodesta 2019 vuoteen 2024

Digitaalisuus ja polarisaatio koulujen arjessa

Marc Prenskyn (2001 ajatus diginatiiveista on usein ymmärretty väärin. Prenskyn tarkoituksena oli korostaa uusien teknologioiden käyttöönottoa opetuksen ja kasvatuksen tukena. Yhtä lailla kuin keskiajan luostarikoululaiset raapustivat muistiinpanonsa parilla sanalla vahatauluilleen, tietokoneiden ja digilaitteiden hyötykäyttö voi vahvistaa, syventää ja monipuolistaa oppimiskokemusta tänä aikana. 

Koululaitos ja etenkin opettajakoulutus on laahannut suorastaan vaarallisen jäljessä digitaalisuuden monimuotoisesta kehityksestä. Ei olla osattu yhdistää perinteistä oppimiskokemusta oppilaiden omaa elämää läheisesti koskettavan elämäntapateknologian kanssa. Tämän seurauksena oppilaat ovat ajautuneet monin eri tavoin polarisoituneisiin ryhmiin samaan aikaan, kun opettajakunnat ovat polarisoituneet toisaalta kokeilijoihin ja uudistajiin, toisaalta muutosvastarintaisiin ja  pelkästään konservatiivisiin opetusmenetelmiin tukeutuviin. Hämmennystä koulumaailmassa on lisännyt myös se, että opetuksen järjestäjä on tuonut ilmiöoppimispedagogiikan koulun arkeen tarjoamatta riittävää opettajien valmennusta, opetusvälineitä tai -materiaalia siihen. 

Digitaaliset maahanmuuttajat diginatiivien opettajina

                                        

Kaikkeen oppimiseen ei edelleenkään tarvita digitaalisuutta, mutta joustavuus eri opetusmenetelmien ja lähestymistapojen käytössä on mahdollista vain silloin, kun käytettävissä olevat vaihtoehdot tunnetaan laajasti ja monipuolisesti.

Opetussuunnitelmien kehittämisessä ja uudistamisessa digitaalisuus on toki ollut jo vuosia mukana ylätason käsitteinä ja hyvää tarkoittavina tavoitteina, mutta toiminnan ohjausta ja välineitä tavoitteiden saavuttamiseen on tarjottu vain vähän. Jos digitaalisen teknologian käyttö on ollut opettajan omassa arjessa vierasta, eli hän ei ole ”kotoutunut” digimaailmaan, yhteinen kieli ja toimintakulttuuri diginatiivien kanssa jää vajaaksi. Tästä on seurannut diginatiivien turhautumista koulujen opetusmenetelmiin ja oppisisältöihin, opiskelumotivaation puutetta ja konflikteja diginatiivien ja digitaalisten maahanmuuttajien välillä.  Erityisen voimakkaana vaikutus on näkynyt paitsi poikien keskuudessa, myös mm. yleisenä PISA-tulosten heikkenemisenä.
Yksinkertaista selitystä kokonaisvaltaiselle kehitykselle ei ole, sillä myös ympäröivän yhteiskunnan muutos on osaltaan vaikuttanut siihen.

Monimuotoinen, -tasoinen ja vaikeasti hallittava polarisaatio

Suomalainen yhteiskunta on ollut monia muita yhteiskuntia ketterämpi reagoimaan muutokseen, vaikka toimintatavoissa täälläkin on paljon parantamisen varaa. Poikkitieteelliset ja eri tutkimusaloja yhdistävät hankkeet, kuten esimerkiksi Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella (DECA), ovat olleet tässä tärkeitä toimijoita.
 
Polarisaation voimistuminen ja jyrkentyminen on ollut havaittavissa tutkimuksissa 2000-luvulla, etenkin 2020-luvulle tultaessa.  Ali Salloumin blogiteksti, jossa hän raportoi tutkimushavaintoja suomalaisen yhteiskunnan polarisaatiosta vuosina 2019 ja 2023, näyttää miten polarisaatio on voimistunut ja sen myötä huoli vaikutuksista koko maan vakauteen. 

                                       
Linjoittavan polarisaation kasvu on ollut 2020-luvun ilmiö. Sitä tutkittaessa voidaan havaita, että on syntynyt kaksi sisäisesti melko homogeenista, keskenään vastakkaista blokkia. Näiden välinen vuorovaikutuksellinen keskustelu on miltei olematonta, mutta polarisoitunutta, näkyvää ja toisinaan jopa aggressiivista ja syyttelevää somekeskustelua on sitäkin enemmän. Suomalaiseen yhteiskuntaan on repeämässä kuilu ”me-vastaan-te”, jossa somealgoritmit vahvistavat linjoittavaa ryhmäidentiteettiä. Suomalainen sananlasku ”kerro minulle, kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle, minkälainen olet” on nyt muotoa ”kerro minulle, mitä mieltä olet taloudesta, niin minä kerron sinulle, mitä mieltä olet maahanmuutosta”.

Polarisaatiosta on tullut paitsi linjoittavaa myös affektiivista, jolloin tunnepohjainen emoji-viestintä kumuloituu algoritmien reagoidessa somekeskusteluissa siihen. Salloumi tuo esiin mallioppimisnäkökulman, kun näkyvät mediahahmot, lähinnä poliitikot, eliittisignaloivat (elite signalling) käyttäen toiseuttavaa puhetta tarkoituksenaan lisätä omaa valtaansa. Tämän seurauksena heidän kannattajiensa, ”vox populi”, asenteet muuttuvat yhä jyrkemmiksi ja polarisoivemmiksi niitä kohtaan, joita syyllistetään, osoitellaan ja leimataan. Kuka tahansa mitä tahansa suosittua sosiaalisen median keskustelua seuraava voi havaita tämän, jopa se kuuluisa ”sokea Reetakin”.


Jos polarisaatio näin ruokkii jonkin ryhmän tai poliittisen puolueen suosiota, sitä liennyttävä toiminta ei motivoi vallanpitäjiä, vaan pikemmin kannustaa lyhytnäköisesti voimistamaan sitä. Populistisen polarisoivan politiikan näkyvyys ja äänekkyys haastavat niitä toimijoita, jotka haluaisivat rakentaa siltoja eri yhteiskuntaryhmien välille. On erittäin vaikeaa kyseenalaistaa polarisoivaa politiikkaa päätymättä lopulta itsekin vain vahvistamaan sitä. Kun keskustelua käydään tunteisiin vetoavin argumentein ja yhteisen kielen puuttuessa ilmiöiden tarkastelu harkitsevalta faktapohjalta on hankalaa, päädytään helposti whataboutismiin, uhriutumiseen ja erilaisiin ylilyönteihin. Tarvitsemme uusia näkökulmia, uudelleenkehystystä sekä menetelmiä polarisaatiota liennyttävän keskustelun käymiseksi. Salloum kannustaa panostamaan koulujen mediakasvatukseen tähänastista voimakkaammin ja korostaa medialukutaidon tärkeyttä. Hänen mielestään pitäisi puhua polarisaatiosta ilmiönä jo peruskoulun yläluokilla ja opettaa oppilaille sekä oman toiminnan arviointia sekä itsereflektointitaitoja. Mielestäni hän on siinä täysin oikeassa.

Perustuuko polarisaatio tosiasioihin vai mielikuviin?

Nuorisobarometrissa 2021 vertailtiin tutkimustulosten muutosta vuodesta 2008 vuoteen 2021. Itsensä keskustaan sijoittavien määrä vasemmisto-oikeisto-akselilla näyttää pienentyneen samaan aikaan, kun en osaa sanoa-ryhmä on kasvanut.

Havaittiin, että yleissivistävä ja korkea-asteinen koulutus lisäsi todennäköisyyttä identifioitua vasemmalle, kun taas ammatillinen koulutus oli 27 %:lla itsensä oikeistolaisiksi mieltäneissä. Kuitenkin vuonna 2021 itsensä arvoliberaaleiksi luokittelevien osuus oli suurin kaikista vuosista, jolloin sitä oli kysytty.

Uskoisin, että jos nyt tehtäisiin sama kyselytutkimus, isänmaallisuuden suhteen tulokset saattaisivat olla hyvinkin merkittävästi erilaisia kuin vuonna 2021, jolloin Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan ei ollut vielä toteutunut. Sen sijaan vuonna 2021 mitattu asenneilmapiiri suhteessa ympäristöarvoihin näyttäytyy somekeskusteluissa edelleen hyvin samansuuntaisena.

Elite signalling: input - output  eli ”Saat, mitä tilaat”                                         

Tutkimuksista, kannatusmittauksista ja äänestystuloksista vaikuttaa tulleen somekeskustelujen polarisoivissa kaikukammioissa tuotettuja ja ohjattuja. Presidentinvaalien lopputuloksen voi ennustaa varsin luotettavasti pelkästään katsomalla, kenellä ehdokkaista on eniten seuraajia TikTokissa, YouTubessa, Instagramissa ja Facebookissa, alustat nimenomaisesti tässä järjestyksessä listattuna.

Polarisaatio on ensisijaisesti yhteiskunnan sisäinen ongelma, mutta Salloum toteaa ilmiön olevan myös maailmanlaajuinen. Se on lopulta vakavasti varteenotettava uhka koko maailmanrauhalle. Somejättejä onkin alettu vaatia vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista yksilöille, yhteisöille - etenkin vähemmistöille - ja yhteiskunnille. Kasvottomat, taloudellista voittoa hakevat somejätit ovat kuitenkin vaikeasti hallittavia. Suostuttelu- ja suosittelualgoritmien sekä tekoälyllä taloudellista voittoa havittelevien moninaisten tahojen vastuuttaminen ja haastaminen on kuin piskuisen Daavid-paran taistelua jättimäistä Goljatia vastaan. Tämän vuoksi mm. EU tarvitsisi nyt sisäistä vahvuutta ja tehokkaan sääntelyn kehittämistä vaatimaan somejäteiltä ei vain taloudellista vastuuta verojen muodossa, vaan myös vaikutusten arviointia ja sisällön järkevää moderointia, jossa sananvapaus on silti edelleen turvattu.

Yhteenveto: 
Miksi kukaan ei ole profeetta, 

Delfoin oraakkeli 
eikä edes Totuuden torvi?

Kannatan Prenskyn ajatusta siitä, että meidän tulee ohjata lasta ja nuorta itse löytämään oma vahvuutensa, kapasiteettinsa ja oppimisensa sen sijaan, että yrittäisimme kaataa tietoa hänen päähänsä. Me digitaaliset maahanmuuttajat ohjaamme diginatiiveja maailmaan, jossa emme itse tule olemaan mukana ja joka kohtaa kiihtyvällä vauhdilla sellaisia muutoksia sekä haasteita, joita emme nyt edes osaa kuvitella.
Prenskyn ylioptimistista uskoa digitaalisuuden ja robotiikan voimaan ongelmien ratkaisijana en allekirjoita. Tunsin jopa surua siitä, kun hän Kroatiassa antamassaan haastattelussa piti painettuja kirjoja turhina tilan viejinä kodeissa ja taakkoina muuttokuormissa ja väitti tablettien ja e-kirjojen riittävän. Tätä ei yksikään suomalainen peruskoulun, tuskin lukionkaan, opettaja allekirjoita. Prenskyn sokea piste vaikuttaa olevan siinä, ettei hän näe keskittymis- ja jopa ymmärryskyvyn heikentyneen älylaitteiden liikakäytön myötä.

Mediakasvatus ei ole metodologiaa, vaan kokonaisvaltaista ihmisyyden, elämän ja ympäristön havainnointitaitoa. 

Sen tulee sisällyttää itseensä laajaa yleissivistystä ja motivoida asettamaan hyviä kysymyksiä ensin itselleen ja sitten vasta muille.

Liite:

Verkkosivuja, joita en halua unohtaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Network_science

https://learn.xamk.fi/mod/resource/view.php?id=1795690

https://learn.xamk.fi/pluginfile.php/2818553/mod_resource/content/1/nuorisobarometri-2021-web.pdf

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959378021001278

https://knowledge.uchicago.edu/record/5211

Näkökulmia kriittiseen ajatteluun mediakasvatuksessa

Mitä on kriittinen ajattelu?

Miksi kriittinen ajattelu on tärkeää?

Näkökulmia kriittiseen ajatteluun mediakasvatuksessa

  Itsereflektiotaitoa ei voi korostaa liikaa. Kriittinen ajattelu edellyttää riittävää tietotaustaa, jota voi kehittää vain tutustumalla alan tutkimuskirjallisuuteen ja kriittisiin kasvatusteorioihin. Oma ajattelu, tavoitteet ja toiminta peilautuvat tällöin aiemmin tutkittuun tietoon ja sen kautta esitettyihin havaintoihin sekä näkemyksiin. 
Kriittinen ajattelu on sidoksissa kriittiseen, vahvaan lukutaitoon  (powerful literacy, Gee,1991). Se voi siten mahdollistaa toimivaa diskurssia, jossa kasvattaja tiedostaa myös omat arvonsa ja kykenee arvioimaan toimintansa seurauksia.

Mediakasvatuksen tavoitteiden määrittelystä ja arvioinnista 

 Kriittiset kasvatusteoreetikot Paulo Freire, Max Horkheimer, Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Louis Althusser, Henry A. Giroux, Peter McLaren ja David Buckingham kiinnittivät tahoillaan huomiota kasvatustavoitteiden ja käytännön todellisuuden väliseen ristiriitaan ja kuiluun, jonka juurisyyt jossain määrin vaihtelivat riippuen maasta ja sen kasvatuskulttuurista. 
 Jos katsomme todellista, käytännössä näkyvää mediakasvatuksen tilannetta suomalaisessa yhteiskunnassa rehellisesti tänä päivänä, ymmärrämme tilanteen vakavuuden. Kellnerin ja Sharen (2007) peräänkuuluttamaa kriittistä solidaarisuutta voi löytää vain pienten piirien keskuudesta, mutta kovin laajasti nuoret eivät ymmärrä toimintaansa ja sen seurauksia sosiaalisessa mediassa. Tämä näkyy lisääntyneenä yksinäisyytenä, pahoinvointina, näköalattomuutena ja mielenterveysongelmina.

Dealing with Feeling

Sue Turnbullin (1998) havainnot sekä mediakasvattajan että opiskelijan enemmän tai vähemmän tiedostamattomista vaikuttimista ovat edelleen jossain määrin relevantteja. Tämä vaikuttaminen on kuitenkin neljännesvuosisadassa räjähdysmäisesti kasvanut nimenomaan järjestetyn koulutuksen ulkopuolella. Mediakasvatuksen kriittisen solidaarisuuden
(Kellner ja Share, 2007) tavoite tuntuu joka päivä karkaavan kauemmaksi. 
Turnbullin tavoittelema kriittinen medialukutaito, jossa diskurssi tuodaan konkreettisesti nuorten oman elämän tilanteisiin ja haasteisiin, on yhä edelleen tehokas osallistava ja aktivoiva keino. Vahvaan medialukutaitoon kuuluu kyky tunnistaa ja torjua tunteisiin vetoavat vaikutusyritykset ja manipulointi. Mediakasvatuksen haasteet liittyvät olennaisesti mediapsykologisiin ja jopa terapeuttisiin näkökulmiin. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta on suuri.

Anu Mustonen (2001) tuo esiin myös suostuttelun sitouttamiseen pyrkivän, yleensä kätketyn tavoitteen. Toisto, tunnekokemus, paneutuminen, muistiinpalauttaminen, vahvistaminen ja vakiinnuttaminen sitouttavat somevaikuttajan seuraajia. Mediakasvattaja asemoituu kilpailijaksi kasvatetettavan huomiosta voimatta käyttää samoja, eettisesti toisinaan kyseenalaisia menetelmiä.

Tulkintakehyksen tunnistaminen ja kriittinen ajattelu

 Framing (Mustonen, 2001) on yhä yleisesti tunnistamatta jäävä huomiotalouden vaikutusmuoto, jolla kyetään saavuttamaan sekä poliittisia että taloudellisia valtatavoitteita. Sekä suostuttelu (persuasion) että sosiaalinen vaikuttaminen (social influence) tapahtuvat usein tulkintakehyksen luomisella. Aina kyse ei ole jonkin asian, ilmiön tai ihmisryhmän positiivisesta kehystämisestä. Tulkintakehys voidaan luoda myös syyllistävässä, alentavassa tai alistavassa sävyssä. Tällöin somevaikuttaja esittää itsensä vastakohtana, esikuvana tai ongelman ratkaisijana, vaikka todellista ratkaisua ei huomata kysyä huomion kiinnittyessä negatiivisesti kehystettyyn kohteeseen.

Tällaisilla tulkintakehyksillä pystytään rakentamaan sosiaalista järjestäytymistä. Somevaikuttajan seuraajat kokevat yhteenkuuluvuutta ja voimaannuttavaa heimotunnetta. He omaksuvat tulkintakehysten kielen ja ajattelumallin, joka vahvistuu toistuessaan internetin eri keskusteluryhmissä ja kommenteissa. Tulkintakehyksistä voidaan rakentaa meemejä ja
iskulauseita, joiden kaiuttaminen lisää yhteenkuuluvuuden ja hallinnan tunnetta. Tätä ilmiötä ei ole Suomessa vielä tutkittu juuri lainkaan. 

Rokki- ja wannabe-faktamummona TikTok-luolan syövereissä

 TikTokilla on tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa suomalaista käyttäjää, jopa presidenttiehdokkaita myöten. PISA-tutkimustuloksia on yleensä ottaenkin perusteltua katsoa sosiaalisen median vaikuttavuuden valossa. 

 
                                

Kuva: Harto Pönkä, Somekatsaus 2023

Mediakasvattajia on myös jonkin verran mukana nuorten suosimilla sosiaalisen median kanavilla. Yhä useampi nuorisotyöjärjestö on mukana sosiaalisessa mediassa. Koska jokaisella alustalla on oma toimintalogiikkansa, sen synkronointi mediakasvatuksellisiin tavoitteisiin voi olla erittäin haasteellista. Kilpailu huomiosta johtaa tasapainotteluun viihteen ja tiedottamisen välillä, jossa hauskuuden tavoittelu voi hukuttaa viestin tarkoituksen. Kuitenkin jo pelkkä aikuisen läsnäolo saattaa luoda turvallisuuden tunnetta ja mahdollistaa vuorovaikutusta.

Pepsi -mainos media-analyysissä

Tehokkaat, ilmeitä paljastavat  lähikuvat ja tarinallisuus yhdistettynä tehokkaasti toistettuun musiikkiteemaan luovat katsojalle koukun, joka pakottaa seuraamaan tarinaa loppuun saakka. Näin sitoutetaan katsoja, jonka kulutustottumuksiin halutaan vaikuttaa. Mainostettavaa tuotetta ei tyrkytetä. Se tarjoillaan katsojalle hetkellisinä vilahduksina, jotka sisältyvät tarinan henkilöiden välisiin suhteisiin. 
Tarinan tulkintakehys osoittaa kohderyhmäksi nuoret, jotka todennäköisimmin juuri haluavatkin käyttää Pepsin tuotteita. Mainos pyrkii luomaan nuorille yhteenkuuluvuuden ja aktiivisuuden tunnetta, option mahdollisuudesta luoda parempaa maailmaa.
On helppo samaistua iloiseen ja yhteistä tavoitetta kohti kulkevaan joukkoon. Mainostettavaa tuotetta kuvaa vain yksi sana: sen nimi. Huomion kiintopiste näyttää olevan toisaalla. Negatiivisia mielleyhtymiä tuottavat elementit on minimoitu. 
Pepsi-mainos on muisto ajoista, jolloin suosittelualgoritmit eivät olleet vielä mainosmaailman valtavirtaa.

LÄHDE: 
Harto Pönkä, Sosiaalisen median tilastot ja käyttö Suomessa: somekatsaus 02/2024
Saatavissa: https://www.innowise.fi/fi/sosiaalisen-median-kaytto-suomessa-somekatsaus-022024/ 
Viitattu 16.2.2024

Hei, meihin vaikutetaan! - Mutta huomaammeko sitä?

 

Media vaikuttaa meihin magneetin tavoin

Medialukutaitoa opiskellaan koko elämä

                                Medialukutaito on vahvasti sidoksissa yksilön kognitiivisiin (tiedollisiin) kykyihin ja osaamiseen. Joka puolelta ympäröivä mediatodellisuus hahmottuu vain havainnointi- ja analysointitaitojen kautta. Koska mediateknologia kehittyy niin nopeasti, että harva ammattilainenkaan pysyy sen vauhdissa mukana, kriittinen median monilukutaito on ratkaisevan tärkeää yhteiskunnallisen vakauden ja demokratian toimivuuden turvaamiseksi.
Yksilön kognitiivinen kapasiteetti joko mahdollistaa tai rajoittaa kykyä yhdistää ja analysoida monikanavaisesti tuotettua informaatiota. Yhtä tärkeää kuin on kriittisesti analysoida mediasisältöä, sen lähteitä, tarkoitusperiä, kehystystä ja todenmukaisuutta, on myös kyetä itsereflektioon ja omien kognitiivisten vinoumien tunnistamiseen. Se edellyttää sekä nöyryyttä myöntää omat rajamme että valmiuksiamme havainnoida meitä ympäröivää mediateollisuutta ja -todellisuutta, josta valtaosa tapahtuu tiedostamattamme.
 

Medialukutaito on yksilön kyky, mutta siitä hyötyy koko yhteiskunta. 

                                Mediakasvatuksen tehtävä on luoda osaamista, resilienssiä, yhtenäisyyttä ja toivoa. Tätä meidän on joka päivä teroitettava itsellemme. Potter (2016) vertaa sään ja median vaikutuksia keskenään. Kuten sää, media on aina ympärillämme. Kummatkin vaikuttavat meihin joka päivä hyvässä ja pahassa. Meidän on koulutettava itseämme pystyäksemme havaitsemaan mediavaikutusten  ilmenemismuotoja.

                                 Itselleni on ollut turhauttavinta nähdä, miten helposti ympärilläni tapahtuu hurahtamista erilaisiin informaatiokoukkuihin, klikkiotsikoihin, syötteihin ja tunnevaikuttamiseen varsinkin sosiaalisessa mediassa. Tuntuu, että väärän informaation oikaisemisessa ollaan koko ajan aivan liian jäljessä. Tunnistan myös itsessäni ahdistuksen ja huolen siitä, mihin median kautta eteen tulviva maailma on menossa. Ymmärrän, että mieltään ja kehoaan on suojeltava mediastressiltä. Omaa harkintakykyä ja malttia on kehitettävä.

Median vaikutukset pinnalla ja pinnan alla

                                Potter (2016) havainnoi median vaikutuksia toisaalta välittömästi näkyvinä ilmentyminä ja reaktioina vastaanotettuun informaatioon, toisaalta pinnan alla, tiedostamattomassa tapahtuvina prosesseina ihmisten mielissä, ajattelu- ja toimintatavoissa sekä arvoissa. Vaikka lähinnä viihdeteollisuus on jo television yleistymisestä alkaen tarjonnut fiktiivisiä väkivaltanarratiiveja, olen alkanut havaita kovempien arvojen näkymistä yhteiskunnassamme vasta 2020-lukua lähestyttäessä. 

                                Vanha Raamatun kertomus roskasta lähimmäisen ja tukista omassa silmässä kertautuu Potterin toteamuksessa, että ihmisillä on taipumus uskoa mediavaikutusten tapahtuvan lähinnä toisille ihmisille eikä itselle. Meille mediakasvatustaitoa tavoitteleville tämän taipumuksen tiedostaminen on erityisen tärkeää. Siksi mediakasvatuksellisen lähestymistavan tulee olla vuorovaikutuksellinen ja keskusteleva. Mahdollisuus myös omaan virhearvioon ja väärään johtopäätökseen on pidettävä mielessä. Kriittinen palaute itselle tulee ottaa vakavasti.

Vaikutusten analysointitaidot

                                Valtaosa toiminnastamme ja ajattelustammekin tapahtuu autopilotilla, automaattiohjauksella, jossa yleensä olemme ennättäneet jo toimia ennen kuin laajempi ja tarkempi harkinta omista päätelmistä ja niiden seurauksista läpäisee ymmärryksemme. Tällöin olemme kenties ehtineet jo ajautua törmäyskurssille ja vastakkainasetteluun, jossa vasta-argumentoija poteroituu kantaansa entistäkin vahvemmin.

                                Mediapsykologi Anu Mustonen varoittaa stereotypioista, joita median todellisuutta yksinkertaistava ja jäykästi yleistävä viestintä voi aiheuttaa. Vielä 2000-luvun alussa ei osattu odottaa, että siitä tulisi kahdessakymmenessä vuodessa suoranainen vaikuttamisen tehokeino, joka tulisi ruokkimaan populistista politiikkaa ja syrjiviä, jopa rasistisia sekä polarisoivia jakolinjoja yhteiskuntiin. 

 

Kognitiiviset vaikutukset

                                Mediakasvattajan on hyvä tunnistaa näkyvien mediapersoonien merkitys lasten ja nuorten roolimalleina, joiden ehkä tiedostamaton etsiminen alkaa jo varhaislapsuudessa. Pienen tytön Disney-prinsessa ja pojan Supermies vaihtuvat kasvaessa tubettajien ja somevaikuttajien ihailuksi ja seuraamiseksi. Useimmat somevaikuttajat toimivat altruistisesti ja empaattisesti, mutta on myös pieni joukko, joka ajaa omaa poliittista agendaansa sekä piiloviestein että avoimesti.

                                Pitkäaikainen kognitiivinen altistus jättää jäljen tiedostamattomaan ajatteluun, uskomuksiin ja toimintatapoihin, jotka vähitellen muuttuvat myös näkyviksi yhteiskunnassa (Potter, 2016). Hermoverkkoihin vaikuttava toisto voi synnyttää myös riippuvuutta, jota kuuluminen verkkoyhteisöön vahvistaa. Itsereflektiotaito on mediakasvatuksen parissa työskentelevälle kriittisen tärkeää ja sitä on kehitettävä koko ajan.

Emotionaaliset vaikutukset

                                Median vaikutukset voivat olla jopa fysiologisia ja tuntua koko kehossamme, jos vastaan tuleva informaatio herättää voimakkaita tunteita. Siinä missä tunteisiin vetoava elokuva synnyttää joksikin aikaa vahvoja emootioita, mutta jää lopulta vain tunnemuistoksi, kuohuttava uutinen voi puolestaan vaikuttaa käsitykseemme ympäröivästä todellisuudesta ja jopa äänestyspäätöksiimme. 

                                 Stefan Aufenanger painottaa pysähtymistä tunnepitoisen informaation äärelle, jotta moraalisten, sosiaalisten, emotionaalisten ja esteettisten ulottuvuuksien tunnistaminen informaatiosta on mahdollista. Mediakasvattaja tuskin koskaan voi olla liian harkitsevainen. Meillä aikuisilla on myös suuri vastuu nuorista, jotka joutuvat kohtaamaan paitsi ahdistavia mediasisältöjä myös vihamielistä ja syrjivää verkkoviestintää.

Median vaikutus sosiaalistumisessa

                                Mustonen (2001) viittaa Heathiin ja Bryantiin (1992), jotka ovat tutkineet median vaikutusta lasten ja nuorten käsitykseen todellisuudesta. Korona-ajan jälkeen tehdyissä kyselytutkimuksissa kävi ilmi, että poikkeusolot ja suljettu yhteiskunta olivat merkittävästi lisänneet erityisesti tyttöjen ahdistuneisuutta (THL, 2021)[1]. 

                                Toisaalta nettiyhteisöt ovat jossain määrin ottaneet perheenjäsenten paikkoja perheiden yhdessä vietetyn ajan merkittävästi vähentyessä ja heidän entistä harvemmin jakaessa samoja mediakokemuksia (Potter, 2016, s. 151). Positiivinen, nuoren sosiaalistumista ja kehittymistä tukeva verkkoyhteisö voikin olla kasvun kannalta hyvin merkittävä. Vastaavasti syrjinnän ja kiusaamisen kokemukset voivat aiheuttaa pitkäaikaisia, vakavia ja vaikeasti korjattavia vaikutuksia. Verkossa välittävä aikuinen voi tuoda lohtua ja toivoa ongelmissa kamppailevalle nuorelle.

Median vallankumouksellinen mahti

                                J. Wiio (2006) viittaa Hämäläisen ja Heiskasen raporttiin (2004), jossa mediateknologiakehityksen murrosta voidaan pitää kolmantena teollisena vallankumouksena.  Se, mitä tänään tiedämme tekoälystä, informaatiovaikuttamisesta ja mediajättien vallasta, vahvistaa moninkertaisesti 2000-luvun alun oletukset. Kamppailu progressiivisen ja konservatiivisen mediatodellisuuden välillä on jokapäiväistä. Olemme  mukana siinä halusimmepa tai emme. 

Lähde

1. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisten ahdistuneisuus ja yksinäisyys lisääntyivät merkittävästi korona-aikana. Saatavissa: https://thl.fi/-/peruskoulun-8.-ja-9.-luokkalaisten-ahdistuneisuus-ja-yksinaisyys-lisaantyivat-merkittavasti-korona-aikana [Viitattu 25.1.2024]