Digitaaliset maahanmuuttajat diginatiivien oppaina?

 

Mediakasvatus ei ole metodologiaa, vaan kokonaisvaltaista 
ihmisyyden, elämän ja ympäristön havainnointitaitoa. 

Digi"mamu" opettaja neuvomassa digi"natiivia" oppilasta.

Keskustelujen vastakkainasettelun lisääntyminen Suomessa vuodesta 2019 vuoteen 2024

Digitaalisuus ja polarisaatio koulujen arjessa

Marc Prenskyn (2001 ajatus diginatiiveista on usein ymmärretty väärin. Prenskyn tarkoituksena oli korostaa uusien teknologioiden käyttöönottoa opetuksen ja kasvatuksen tukena. Yhtä lailla kuin keskiajan luostarikoululaiset raapustivat muistiinpanonsa parilla sanalla vahatauluilleen, tietokoneiden ja digilaitteiden hyötykäyttö voi vahvistaa, syventää ja monipuolistaa oppimiskokemusta tänä aikana. 

Koululaitos ja etenkin opettajakoulutus on laahannut suorastaan vaarallisen jäljessä digitaalisuuden monimuotoisesta kehityksestä. Ei olla osattu yhdistää perinteistä oppimiskokemusta oppilaiden omaa elämää läheisesti koskettavan elämäntapateknologian kanssa. Tämän seurauksena oppilaat ovat ajautuneet monin eri tavoin polarisoituneisiin ryhmiin samaan aikaan, kun opettajakunnat ovat polarisoituneet toisaalta kokeilijoihin ja uudistajiin, toisaalta muutosvastarintaisiin ja  pelkästään konservatiivisiin opetusmenetelmiin tukeutuviin. Hämmennystä koulumaailmassa on lisännyt myös se, että opetuksen järjestäjä on tuonut ilmiöoppimispedagogiikan koulun arkeen tarjoamatta riittävää opettajien valmennusta, opetusvälineitä tai -materiaalia siihen. 

Digitaaliset maahanmuuttajat diginatiivien opettajina

                                        

Kaikkeen oppimiseen ei edelleenkään tarvita digitaalisuutta, mutta joustavuus eri opetusmenetelmien ja lähestymistapojen käytössä on mahdollista vain silloin, kun käytettävissä olevat vaihtoehdot tunnetaan laajasti ja monipuolisesti.

Opetussuunnitelmien kehittämisessä ja uudistamisessa digitaalisuus on toki ollut jo vuosia mukana ylätason käsitteinä ja hyvää tarkoittavina tavoitteina, mutta toiminnan ohjausta ja välineitä tavoitteiden saavuttamiseen on tarjottu vain vähän. Jos digitaalisen teknologian käyttö on ollut opettajan omassa arjessa vierasta, eli hän ei ole ”kotoutunut” digimaailmaan, yhteinen kieli ja toimintakulttuuri diginatiivien kanssa jää vajaaksi. Tästä on seurannut diginatiivien turhautumista koulujen opetusmenetelmiin ja oppisisältöihin, opiskelumotivaation puutetta ja konflikteja diginatiivien ja digitaalisten maahanmuuttajien välillä.  Erityisen voimakkaana vaikutus on näkynyt paitsi poikien keskuudessa, myös mm. yleisenä PISA-tulosten heikkenemisenä.
Yksinkertaista selitystä kokonaisvaltaiselle kehitykselle ei ole, sillä myös ympäröivän yhteiskunnan muutos on osaltaan vaikuttanut siihen.

Monimuotoinen, -tasoinen ja vaikeasti hallittava polarisaatio

Suomalainen yhteiskunta on ollut monia muita yhteiskuntia ketterämpi reagoimaan muutokseen, vaikka toimintatavoissa täälläkin on paljon parantamisen varaa. Poikkitieteelliset ja eri tutkimusaloja yhdistävät hankkeet, kuten esimerkiksi Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella (DECA), ovat olleet tässä tärkeitä toimijoita.
 
Polarisaation voimistuminen ja jyrkentyminen on ollut havaittavissa tutkimuksissa 2000-luvulla, etenkin 2020-luvulle tultaessa.  Ali Salloumin blogiteksti, jossa hän raportoi tutkimushavaintoja suomalaisen yhteiskunnan polarisaatiosta vuosina 2019 ja 2023, näyttää miten polarisaatio on voimistunut ja sen myötä huoli vaikutuksista koko maan vakauteen. 

                                       
Linjoittavan polarisaation kasvu on ollut 2020-luvun ilmiö. Sitä tutkittaessa voidaan havaita, että on syntynyt kaksi sisäisesti melko homogeenista, keskenään vastakkaista blokkia. Näiden välinen vuorovaikutuksellinen keskustelu on miltei olematonta, mutta polarisoitunutta, näkyvää ja toisinaan jopa aggressiivista ja syyttelevää somekeskustelua on sitäkin enemmän. Suomalaiseen yhteiskuntaan on repeämässä kuilu ”me-vastaan-te”, jossa somealgoritmit vahvistavat linjoittavaa ryhmäidentiteettiä. Suomalainen sananlasku ”kerro minulle, kenen kanssa seurustelet, niin minä kerron sinulle, minkälainen olet” on nyt muotoa ”kerro minulle, mitä mieltä olet taloudesta, niin minä kerron sinulle, mitä mieltä olet maahanmuutosta”.

Polarisaatiosta on tullut paitsi linjoittavaa myös affektiivista, jolloin tunnepohjainen emoji-viestintä kumuloituu algoritmien reagoidessa somekeskusteluissa siihen. Salloumi tuo esiin mallioppimisnäkökulman, kun näkyvät mediahahmot, lähinnä poliitikot, eliittisignaloivat (elite signalling) käyttäen toiseuttavaa puhetta tarkoituksenaan lisätä omaa valtaansa. Tämän seurauksena heidän kannattajiensa, ”vox populi”, asenteet muuttuvat yhä jyrkemmiksi ja polarisoivemmiksi niitä kohtaan, joita syyllistetään, osoitellaan ja leimataan. Kuka tahansa mitä tahansa suosittua sosiaalisen median keskustelua seuraava voi havaita tämän, jopa se kuuluisa ”sokea Reetakin”.


Jos polarisaatio näin ruokkii jonkin ryhmän tai poliittisen puolueen suosiota, sitä liennyttävä toiminta ei motivoi vallanpitäjiä, vaan pikemmin kannustaa lyhytnäköisesti voimistamaan sitä. Populistisen polarisoivan politiikan näkyvyys ja äänekkyys haastavat niitä toimijoita, jotka haluaisivat rakentaa siltoja eri yhteiskuntaryhmien välille. On erittäin vaikeaa kyseenalaistaa polarisoivaa politiikkaa päätymättä lopulta itsekin vain vahvistamaan sitä. Kun keskustelua käydään tunteisiin vetoavin argumentein ja yhteisen kielen puuttuessa ilmiöiden tarkastelu harkitsevalta faktapohjalta on hankalaa, päädytään helposti whataboutismiin, uhriutumiseen ja erilaisiin ylilyönteihin. Tarvitsemme uusia näkökulmia, uudelleenkehystystä sekä menetelmiä polarisaatiota liennyttävän keskustelun käymiseksi. Salloum kannustaa panostamaan koulujen mediakasvatukseen tähänastista voimakkaammin ja korostaa medialukutaidon tärkeyttä. Hänen mielestään pitäisi puhua polarisaatiosta ilmiönä jo peruskoulun yläluokilla ja opettaa oppilaille sekä oman toiminnan arviointia sekä itsereflektointitaitoja. Mielestäni hän on siinä täysin oikeassa.

Perustuuko polarisaatio tosiasioihin vai mielikuviin?

Nuorisobarometrissa 2021 vertailtiin tutkimustulosten muutosta vuodesta 2008 vuoteen 2021. Itsensä keskustaan sijoittavien määrä vasemmisto-oikeisto-akselilla näyttää pienentyneen samaan aikaan, kun en osaa sanoa-ryhmä on kasvanut.

Havaittiin, että yleissivistävä ja korkea-asteinen koulutus lisäsi todennäköisyyttä identifioitua vasemmalle, kun taas ammatillinen koulutus oli 27 %:lla itsensä oikeistolaisiksi mieltäneissä. Kuitenkin vuonna 2021 itsensä arvoliberaaleiksi luokittelevien osuus oli suurin kaikista vuosista, jolloin sitä oli kysytty.

Uskoisin, että jos nyt tehtäisiin sama kyselytutkimus, isänmaallisuuden suhteen tulokset saattaisivat olla hyvinkin merkittävästi erilaisia kuin vuonna 2021, jolloin Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan ei ollut vielä toteutunut. Sen sijaan vuonna 2021 mitattu asenneilmapiiri suhteessa ympäristöarvoihin näyttäytyy somekeskusteluissa edelleen hyvin samansuuntaisena.

Elite signalling: input - output  eli ”Saat, mitä tilaat”                                         

Tutkimuksista, kannatusmittauksista ja äänestystuloksista vaikuttaa tulleen somekeskustelujen polarisoivissa kaikukammioissa tuotettuja ja ohjattuja. Presidentinvaalien lopputuloksen voi ennustaa varsin luotettavasti pelkästään katsomalla, kenellä ehdokkaista on eniten seuraajia TikTokissa, YouTubessa, Instagramissa ja Facebookissa, alustat nimenomaisesti tässä järjestyksessä listattuna.

Polarisaatio on ensisijaisesti yhteiskunnan sisäinen ongelma, mutta Salloum toteaa ilmiön olevan myös maailmanlaajuinen. Se on lopulta vakavasti varteenotettava uhka koko maailmanrauhalle. Somejättejä onkin alettu vaatia vastuuseen aiheuttamistaan vahingoista yksilöille, yhteisöille - etenkin vähemmistöille - ja yhteiskunnille. Kasvottomat, taloudellista voittoa hakevat somejätit ovat kuitenkin vaikeasti hallittavia. Suostuttelu- ja suosittelualgoritmien sekä tekoälyllä taloudellista voittoa havittelevien moninaisten tahojen vastuuttaminen ja haastaminen on kuin piskuisen Daavid-paran taistelua jättimäistä Goljatia vastaan. Tämän vuoksi mm. EU tarvitsisi nyt sisäistä vahvuutta ja tehokkaan sääntelyn kehittämistä vaatimaan somejäteiltä ei vain taloudellista vastuuta verojen muodossa, vaan myös vaikutusten arviointia ja sisällön järkevää moderointia, jossa sananvapaus on silti edelleen turvattu.

Yhteenveto: 
Miksi kukaan ei ole profeetta, 

Delfoin oraakkeli 
eikä edes Totuuden torvi?

Kannatan Prenskyn ajatusta siitä, että meidän tulee ohjata lasta ja nuorta itse löytämään oma vahvuutensa, kapasiteettinsa ja oppimisensa sen sijaan, että yrittäisimme kaataa tietoa hänen päähänsä. Me digitaaliset maahanmuuttajat ohjaamme diginatiiveja maailmaan, jossa emme itse tule olemaan mukana ja joka kohtaa kiihtyvällä vauhdilla sellaisia muutoksia sekä haasteita, joita emme nyt edes osaa kuvitella.
Prenskyn ylioptimistista uskoa digitaalisuuden ja robotiikan voimaan ongelmien ratkaisijana en allekirjoita. Tunsin jopa surua siitä, kun hän Kroatiassa antamassaan haastattelussa piti painettuja kirjoja turhina tilan viejinä kodeissa ja taakkoina muuttokuormissa ja väitti tablettien ja e-kirjojen riittävän. Tätä ei yksikään suomalainen peruskoulun, tuskin lukionkaan, opettaja allekirjoita. Prenskyn sokea piste vaikuttaa olevan siinä, ettei hän näe keskittymis- ja jopa ymmärryskyvyn heikentyneen älylaitteiden liikakäytön myötä.

Mediakasvatus ei ole metodologiaa, vaan kokonaisvaltaista ihmisyyden, elämän ja ympäristön havainnointitaitoa. 

Sen tulee sisällyttää itseensä laajaa yleissivistystä ja motivoida asettamaan hyviä kysymyksiä ensin itselleen ja sitten vasta muille.

Liite:

Verkkosivuja, joita en halua unohtaa.

https://en.wikipedia.org/wiki/Network_science

https://learn.xamk.fi/mod/resource/view.php?id=1795690

https://learn.xamk.fi/pluginfile.php/2818553/mod_resource/content/1/nuorisobarometri-2021-web.pdf

https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0959378021001278

https://knowledge.uchicago.edu/record/5211

Näkökulmia kriittiseen ajatteluun mediakasvatuksessa

Mitä on kriittinen ajattelu?

Miksi kriittinen ajattelu on tärkeää?

Näkökulmia kriittiseen ajatteluun mediakasvatuksessa

  Itsereflektiotaitoa ei voi korostaa liikaa. Kriittinen ajattelu edellyttää riittävää tietotaustaa, jota voi kehittää vain tutustumalla alan tutkimuskirjallisuuteen ja kriittisiin kasvatusteorioihin. Oma ajattelu, tavoitteet ja toiminta peilautuvat tällöin aiemmin tutkittuun tietoon ja sen kautta esitettyihin havaintoihin sekä näkemyksiin. 
Kriittinen ajattelu on sidoksissa kriittiseen, vahvaan lukutaitoon  (powerful literacy, Gee,1991). Se voi siten mahdollistaa toimivaa diskurssia, jossa kasvattaja tiedostaa myös omat arvonsa ja kykenee arvioimaan toimintansa seurauksia.

Mediakasvatuksen tavoitteiden määrittelystä ja arvioinnista 

 Kriittiset kasvatusteoreetikot Paulo Freire, Max Horkheimer, Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Louis Althusser, Henry A. Giroux, Peter McLaren ja David Buckingham kiinnittivät tahoillaan huomiota kasvatustavoitteiden ja käytännön todellisuuden väliseen ristiriitaan ja kuiluun, jonka juurisyyt jossain määrin vaihtelivat riippuen maasta ja sen kasvatuskulttuurista. 
 Jos katsomme todellista, käytännössä näkyvää mediakasvatuksen tilannetta suomalaisessa yhteiskunnassa rehellisesti tänä päivänä, ymmärrämme tilanteen vakavuuden. Kellnerin ja Sharen (2007) peräänkuuluttamaa kriittistä solidaarisuutta voi löytää vain pienten piirien keskuudesta, mutta kovin laajasti nuoret eivät ymmärrä toimintaansa ja sen seurauksia sosiaalisessa mediassa. Tämä näkyy lisääntyneenä yksinäisyytenä, pahoinvointina, näköalattomuutena ja mielenterveysongelmina.

Dealing with Feeling

Sue Turnbullin (1998) havainnot sekä mediakasvattajan että opiskelijan enemmän tai vähemmän tiedostamattomista vaikuttimista ovat edelleen jossain määrin relevantteja. Tämä vaikuttaminen on kuitenkin neljännesvuosisadassa räjähdysmäisesti kasvanut nimenomaan järjestetyn koulutuksen ulkopuolella. Mediakasvatuksen kriittisen solidaarisuuden
(Kellner ja Share, 2007) tavoite tuntuu joka päivä karkaavan kauemmaksi. 
Turnbullin tavoittelema kriittinen medialukutaito, jossa diskurssi tuodaan konkreettisesti nuorten oman elämän tilanteisiin ja haasteisiin, on yhä edelleen tehokas osallistava ja aktivoiva keino. Vahvaan medialukutaitoon kuuluu kyky tunnistaa ja torjua tunteisiin vetoavat vaikutusyritykset ja manipulointi. Mediakasvatuksen haasteet liittyvät olennaisesti mediapsykologisiin ja jopa terapeuttisiin näkökulmiin. Kysynnän ja tarjonnan epäsuhta on suuri.

Anu Mustonen (2001) tuo esiin myös suostuttelun sitouttamiseen pyrkivän, yleensä kätketyn tavoitteen. Toisto, tunnekokemus, paneutuminen, muistiinpalauttaminen, vahvistaminen ja vakiinnuttaminen sitouttavat somevaikuttajan seuraajia. Mediakasvattaja asemoituu kilpailijaksi kasvatetettavan huomiosta voimatta käyttää samoja, eettisesti toisinaan kyseenalaisia menetelmiä.

Tulkintakehyksen tunnistaminen ja kriittinen ajattelu

 Framing (Mustonen, 2001) on yhä yleisesti tunnistamatta jäävä huomiotalouden vaikutusmuoto, jolla kyetään saavuttamaan sekä poliittisia että taloudellisia valtatavoitteita. Sekä suostuttelu (persuasion) että sosiaalinen vaikuttaminen (social influence) tapahtuvat usein tulkintakehyksen luomisella. Aina kyse ei ole jonkin asian, ilmiön tai ihmisryhmän positiivisesta kehystämisestä. Tulkintakehys voidaan luoda myös syyllistävässä, alentavassa tai alistavassa sävyssä. Tällöin somevaikuttaja esittää itsensä vastakohtana, esikuvana tai ongelman ratkaisijana, vaikka todellista ratkaisua ei huomata kysyä huomion kiinnittyessä negatiivisesti kehystettyyn kohteeseen.

Tällaisilla tulkintakehyksillä pystytään rakentamaan sosiaalista järjestäytymistä. Somevaikuttajan seuraajat kokevat yhteenkuuluvuutta ja voimaannuttavaa heimotunnetta. He omaksuvat tulkintakehysten kielen ja ajattelumallin, joka vahvistuu toistuessaan internetin eri keskusteluryhmissä ja kommenteissa. Tulkintakehyksistä voidaan rakentaa meemejä ja
iskulauseita, joiden kaiuttaminen lisää yhteenkuuluvuuden ja hallinnan tunnetta. Tätä ilmiötä ei ole Suomessa vielä tutkittu juuri lainkaan. 

Rokki- ja wannabe-faktamummona TikTok-luolan syövereissä

 TikTokilla on tällä hetkellä noin 1,3 miljoonaa suomalaista käyttäjää, jopa presidenttiehdokkaita myöten. PISA-tutkimustuloksia on yleensä ottaenkin perusteltua katsoa sosiaalisen median vaikuttavuuden valossa. 

 
                                

Kuva: Harto Pönkä, Somekatsaus 2023

Mediakasvattajia on myös jonkin verran mukana nuorten suosimilla sosiaalisen median kanavilla. Yhä useampi nuorisotyöjärjestö on mukana sosiaalisessa mediassa. Koska jokaisella alustalla on oma toimintalogiikkansa, sen synkronointi mediakasvatuksellisiin tavoitteisiin voi olla erittäin haasteellista. Kilpailu huomiosta johtaa tasapainotteluun viihteen ja tiedottamisen välillä, jossa hauskuuden tavoittelu voi hukuttaa viestin tarkoituksen. Kuitenkin jo pelkkä aikuisen läsnäolo saattaa luoda turvallisuuden tunnetta ja mahdollistaa vuorovaikutusta.

Pepsi -mainos media-analyysissä

Tehokkaat, ilmeitä paljastavat  lähikuvat ja tarinallisuus yhdistettynä tehokkaasti toistettuun musiikkiteemaan luovat katsojalle koukun, joka pakottaa seuraamaan tarinaa loppuun saakka. Näin sitoutetaan katsoja, jonka kulutustottumuksiin halutaan vaikuttaa. Mainostettavaa tuotetta ei tyrkytetä. Se tarjoillaan katsojalle hetkellisinä vilahduksina, jotka sisältyvät tarinan henkilöiden välisiin suhteisiin. 
Tarinan tulkintakehys osoittaa kohderyhmäksi nuoret, jotka todennäköisimmin juuri haluavatkin käyttää Pepsin tuotteita. Mainos pyrkii luomaan nuorille yhteenkuuluvuuden ja aktiivisuuden tunnetta, option mahdollisuudesta luoda parempaa maailmaa.
On helppo samaistua iloiseen ja yhteistä tavoitetta kohti kulkevaan joukkoon. Mainostettavaa tuotetta kuvaa vain yksi sana: sen nimi. Huomion kiintopiste näyttää olevan toisaalla. Negatiivisia mielleyhtymiä tuottavat elementit on minimoitu. 
Pepsi-mainos on muisto ajoista, jolloin suosittelualgoritmit eivät olleet vielä mainosmaailman valtavirtaa.

LÄHDE: 
Harto Pönkä, Sosiaalisen median tilastot ja käyttö Suomessa: somekatsaus 02/2024
Saatavissa: https://www.innowise.fi/fi/sosiaalisen-median-kaytto-suomessa-somekatsaus-022024/ 
Viitattu 16.2.2024